Jäsenkirje 3/2008

27.5.2013

 

Jäsenkirje 3/2008

Helsinki 28.10.08           

Hyvä kollega,

Operatiiviset päivät lähestyvät. Tämän syksyn Operatiiviset päivät järjestetään 26.-28.11.2008 Helsingissä Messukeskuksessa aiempien vuosien tapaan. Lastenkirurgian sessio on torstaina 28.11.2007 alkaen klo 9. Tätä ennen klo 8.15 on seuran syyskokous. Syksyn ohjelman aiheeksi on valittu lasten rintaelinkirurgia ja luennoimaan on kutsuttu professori Jay Wilson Bostonista. Hän pitää luennon palleatyrän hoidosta. Iltapäivän aiheena on lasten säteilytutkimukset ja sitä on anottu hyväksyttäväksi osana säteilyturvakoulutusta. Luennoitsijavieraaksi on kutsuttu tri Raija Seuri Kuopiosta. Ohjelma on ohessa liitteenä.

Viime vuonna Operatiivisten päivien yhteydessä järjestettiin lastenkirurgien illanistujaiset omakustanteisesti ja tätä tapaa on päätetty jatkaa. Olen tehnyt alustavan pöytävarauksen torstai-illalle 27.11.2008 klo 19 alkaen Postresiin, joka on skandinaavista designia edustava vuonna 2008 Michelin-tähdellä palkittu ravintola. Illallismenuvaihtoehdot viiniehdotuksineen ovat ohessa liitteenä, kahdeksan henkeä ja sitä suuremmilta seurueilta edellytetään yhtenäistä tilausta. Menuvaihtoehtoja on ehdolla kaksi, joista toinen valitaan viineineen. Varaus pitää vahvistaa lopullisesti 20.11.2008 mennessä ja vahvistettu henkilömäärä toimii laskutuksen perusteena. Näin ollen pyydän varmistamaan sitovasti ti 18.11.2008 mennessä mahdollisen osallistumisen illalliselle sekä tiedon erityisruokavalion tarpeesta joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Aamupäivän ohjelma
Iltapäivän ohjelma

Ystävällisin terveisin

Elina Laitakari, sihteeri
elina.laitakari(at)hus.fi
puh töihin 050 4271011 tai oma 040 5722876

 


 

Postres 27.11.2008 klo 19

 Menu I   63 euroa
 Viinit menulle 47 euroa
 Somelier-sarja 97 euroa

 Ankanmaksapaté, ankankoipiconfit ja punajuurta Haudutettua
 ruijanpallasta ja spaghetti Buccaneers Valikoima juustoja
 Luumufrangipane ja vaniljajäätelöä

 Menu II   69 euroa
 Viinit menulle 57 euroa
 Sommelier-sarja 107 euroa

 Lasimestarin lohta
 Häränhäntäconsommé, sipuli-comté -raviolo Glaseerattua Benjamiinin
 viljaporsaan kareeta, Dijon-carpaccio ja paistolientä Valikoima
 juustoja "Scwarzwald", suklaata, kirsikkaa ja vaniljaa

 Ravintolamme tarjoaa kahta eri 'viinipakettia' menuille.

 Peruskokoonpanossa viinivalinnat perustuvat pitkälti ruoan ja viinin
 yhteensopivuuteen, unohtamatta viinin perusedellytystä, laatua.
 Viinit tulevat alueiden pieniltä huipputuottajilta, jotka keskittyvät
 luonnonmukaiseen (biodynaaminen, luomu, perinne-
 jne...) viininvalmistukseen.

 Sommelier-sarja puolestaan antaa viinille hieman enemmän tilaa.
 Valinnat kohdentuvat eri alueiden huipputuottajiin ja heidän
 mielenkiintoisimpiin ja usein samalla myös harvinaisimpiin viineihin.
 Näiden viinien kohdalla saatavuus on usein erittäin rajallinen, joten
 viinit vaihtelevat jopa viikottain. Valintojen tarkoituksena on luoda
 ruokailijoille unohtumattomia kokemuksia, joskus jopa haastavien
 makujen avulla. Juhlatunteen kohottajana varma valinta.

 Sommelier-sarja on saatavilla vain etukäteen tilattuna menuulle.
 Viinivalinta tulee olla yhtenevä koko seurueelle.

 Aperitiiviksi
 Talon kuukausittain vaihtuva samppanja 14 EUR lasi Sommelierin
 samppanjavalinta 22 EUR lasi Talon lämmin joulujuoma 10 EUR lasi

 Kahta arkipäivää ennen tilaisuutta vahvistettu henkilömäärä toimii
 laskutuksen perusteena.